Pitkästä aikaa tuli tarve ihan omalla hääseinällä kertoa edistymisestä. Kävin toista kertaa Tallinnassa pukuostoksen tiimoilta viime perjantaina ja sain puvun mukaani. Kävin myös täälläkin hehkuttamassani Karnaluksissa ostamassa ompelutarvikkeita ja mm. saumurilankoja, hinta vaivaiset 1,80e/kpl kun eräässä nimeltämainitsemattomassa valtakunnallisessa kangaskauppaketjussa vastaavat langat maksavat 4,90e/kpl. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että yhtä lankaväriä tarvitaan aina 4 rullaa, jotta saumurilla saa yhden väristä tehtyä, joten 20e/väri on aika paljon enemmän kuin 7,20e/väri.
Langoille on tarvetta, sillä olen oikealta ammatiltani ompelija, ja tälläkin hetkellä on monenmoista tilaustyötä työn alla. Tällä hetkellä ansiot jäävät vuodesa reilusti alle alv. rajan, mutta jospa tästä joskus saisi ihan oikean sivutyön itselleen, tai vaikka oman yrityksen, jos mies joskus tienaa niin paljon, että voin itse keskittyä harrastamiseen ;)
Työn alla nyt siis papillemme jakku ja hame villasekoitekankaista, pikkuveljilleni ( 8v ja 11v) housut ja liivit hääjuhlaan (Armanin ja Hugo Bossin pukukankaista tietysti ;) ) ja kaasokin haluaa teettää puvun minulla.
Näin käsityöihmisenä olikin sopivaa, että omakin pukuni on paikan päällä Tigasmossa ommeltu eli aitoa eestiläistä käsityötä :) En tuota yksityiskohtaa tajunnut kysyä mekkoa valitessani, mutta kohtalo johdatti ooneksi heidän oman mallistonsa puvun luokse eikä tilauspuvulle, ihanaa! Tämä on oikeasti tärkeä yksityiskohta minulle.
Mutta otsikkoon! Tämän viikon teemana ovat olleet kutsut, ja niitä on tässä nyt sitten tulosteltu, leimailtu ja embossattu. Puolesta kutsuista puuttuu vielä leimakuva ja kaikista sisälehti tietoineen ja nauha joka sitoo kaiken paketiksi. Tahtoisin kovasti saada jo kutsut postiin, sillä teemme myös “kakkoskutsut” siinä vaiheessa kun osa porukasta on jo ilmoittanut ettei pääse. Saamme näin toivottavasti enemmän ystäviä paikalle – ensimmäisen kierroksen kutsut kun lähtevät enimmäkseen sukulaisille.
Eli palaanpa tästä laimasinmusteen ja kohojauheen pariin nyt :)






21.03 23:54 

04.02 01:38
Tilaa RSS-syöte
Tasan 100 ja paineita saada kutsut postiin...
Yleinen hääkeskustelu
kutsutmorsiuspuku