Hääseinä

Hääseinän kuvausteksti

Ei tuolla maailmalla turhaan puhuta, että turkulaiset on töykeitä ja töksäytteleviä – toki on myös poikkeus tapauksia :)
Kävin yhdessä kukkakaupassa sillä välin kun tyttö oli jumpassa, niin ei siellä meinannut ensin saada ollenkaan palvelua ja kun palvelua vihdoin sain oli puhetyyli sellainen, että mitä v*ttua sä haluat. Kysyin sitten ystävällisesti, että onko heillä mahdollisesti kuvia morsiuskimpuista mitä he ovat tehneet, että näkisin vähän ja osaisin vähän vertailla ja pohdiskella. Myyjä mussutti jotain vastaukseksi ja ojensi kaksi valokuva-albumia. Katsottuani kuvat lähdin liikkeestä ja sanoin kiitos hei niin myyjä vastasi äkäisesti heippa.
Kimput oli hienoja joo mutta palvelu ei kyllä mielestäni ollut niin hyvää, että ihan sen takia voisin tilata jostain muualta kimppuni… kiukuttaa tuollainen, että (mahdollisesti) maksavalle asiakkaalle kiukutellaan…

14.02 10:34 piia

Kävin tänään toisessa meidän lähi kukkakaupassa ja siellä taas oli vähän turhan innokas myyjä… oli jo tyrkyttämässä ystävänpäivä kukkia ja vaiks mitä… minut saa karkotettua myös tyrkyttämällä…
Sitä paitsi kyseisessä kukkakaupassa on aijemmin tehty vain kaksi morsiuskimppua eikä nekään oikeen ollut mielestäni mistään kotoisin.
Täytynee käydä viikonloppuna keskustan kukkakaupoissa…
H*lvetin stressaavaa…

14.02 13:48 jonnaa

Kyllä minäkin ettisin kimppuni muualta, jos asiakaspalvelu ei miellytä..

14.02 14:01 pentukissa

Kummaa. Itse olen huomannut hääjärjestelyiden yhteydessä että oon saanut parempaa palvelua kuin ikinä ennen missään. Taitaa tässä hääbisneksessä olla niin isot rahat pelissä että myyjät on aivan onnessaan ystävällisiä. Älä siis tyydy vähempään, jos maksat niistä rehuista kumminkin aika paljon niin saa myyjäkin olla naama näkkärillä!

Kirjaudu sisään ja voit kommentoida!

Tällä hääseinällä

Tilaa RSS-syöte

Kampausmietteitä

17.05 22:37
7 kommenttia, viimeisin: 19.05 09:30

Alusvaatteet hommattu :)

12.05 21:44
7 kommenttia, viimeisin: 14.05 07:03

Alusvaattet ja meikki

07.05 11:32
3 kommenttia, viimeisin: 07.05 16:39

Hääyö

05.05 14:34
1 kommentti: 06.05 19:34

Hääsaippuakuplat

05.05 12:33
2 kommenttia, viimeisin: 06.05 13:31

TASAN 100!

26.04 07:31
6 kommenttia, viimeisin: 27.04 18:51

Morsiuskengät

25.04 11:48
5 kommenttia, viimeisin: 25.04 13:30

VIIKONLOPPU! mikä ihana tekosyy :D sekä esteettömyystodistus pohdintoja ja jossittelua

19.04 23:01
4 kommenttia, viimeisin: 23.04 12:28

Leppoisa sunnuntai ja muitakin kuulumisia :)

15.04 21:25

Hääpainajainen...

12.04 09:07

Lihotuskuuri alkakoon!

02.04 09:05
2 kommenttia, viimeisin: 03.04 19:15

Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä...

30.03 19:40
1 kommentti: 03.04 14:59

kauhuskenaario...

22.03 09:46
3 kommenttia, viimeisin: 22.03 17:46

HYVÄÄ huomenta :)

19.03 09:04
1 kommentti: 21.03 12:58

ahdistus maximus

16.03 13:33
4 kommenttia, viimeisin: 17.03 09:14

Se on siinä :)

10.03 11:50
1 kommentti: 10.03 21:32

Malttamaton(ko)

06.03 13:32
3 kommenttia, viimeisin: 07.03 13:43

Tekemisen puute :/

28.02 20:54
5 kommenttia, viimeisin: 03.03 10:44

Huomenna

24.02 23:52
2 kommenttia, viimeisin: 27.02 09:47

älynväläys :)

22.02 09:57
2 kommenttia, viimeisin: 22.02 14:55

Pohdintaa

20.02 11:23
5 kommenttia, viimeisin: 23.02 21:53

Hyvää tuuria vai kohtalo

18.02 15:45
3 kommenttia, viimeisin: 19.02 21:35

Kaasojen ja bestmanien tehtävät

14.02 17:46
6 kommenttia, viimeisin: 15.02 16:54

Just niin Turkulaista toimintaa...

13.02 20:05
6 kommenttia, viimeisin: 14.02 14:01

OHI ON!!!

13.02 07:53
7 kommenttia, viimeisin: 13.02 20:48

Maailman paras anoppi!

10.02 13:27

Mieheni on vinksahtanut...

08.02 14:17
5 kommenttia, viimeisin: 10.02 17:46

Vihdoinkin tärppäsi!

08.02 12:51
4 kommenttia, viimeisin: 09.02 09:38

kakku pohdintoja

03.02 15:09
11 kommenttia, viimeisin: 05.02 02:13

ja taas hiukan edistytään :)

01.02 17:14
4 kommenttia, viimeisin: 01.02 22:14

nyt se sitten löytyi :)

30.01 15:27
5 kommenttia, viimeisin: 30.01 22:15

sormuksia, sormuksia

29.01 15:37
2 kommenttia, viimeisin: 30.01 21:48

Nyt alako jännittämmään :)

24.01 15:32
13 kommenttia, viimeisin: 24.01 22:56

Ohjelmaa kahvitilaisuuden jälkeisille jatkoille

23.01 22:35
8 kommenttia, viimeisin: 24.01 12:37

Nyt löytyi aivan ihana puku, mutta...

19.01 23:56
10 kommenttia, viimeisin: 23.01 18:14

Puvun metsästys

18.01 08:10
17 kommenttia, viimeisin: 30.01 21:18

Mitäs sitten seuraavaksi :)

12.01 22:32
17 kommenttia, viimeisin: 22.01 13:30

Aamu alkaakin hyvin :)

11.01 08:14
3 kommenttia, viimeisin: 11.01 18:15

Ruoka pulma

10.01 13:45
3 kommenttia, viimeisin: 10.01 17:57

Tänään oli sittenkin omalta osaltaan hyvä päivä :)

09.01 13:55
2 kommenttia, viimeisin: 09.01 20:10

Viimeinen ilta.. :/

08.01 20:40
5 kommenttia, viimeisin: 18.01 22:15

vähän ehkä jo innostunut :D

07.01 19:18
7 kommenttia, viimeisin: 18.01 22:12

Tästä se sitten alkaa!

03.01 15:57
11 kommenttia, viimeisin: 22.01 01:48

piia

Häiden sijainti: Varsinais-Suomi

Hääpäivä: 04.08.2012

74 päivää häihin

Hääsuunnittelun edistyminen

Aktiivisuuspisteet: 501

Ilmoituksia

Hääseinien uusia aiheita

Tilaa RSS-syöte

Näytä kaikki aiheet (1208 kirjoitusta)

Viimeksi kommentoidut

Artikkeleita

Häämuistion