Tiedän että täällä on puhuttu aiemminkin anopeista, mutta haluaisin nyt kuulla kettumaisimmat, ärsyttävimmät ja raivostuttavimmat tavat joilla anoppinne osallistuu hääjärjestelyihin. Ja vastapainoksi positiivisia kokemuksia anopeista joista on ollut teille apua.
Oma anoppini on aina rahaton, eikä siksi osallistu häiden kustannuksiin, mitä muistaa kyllä pahoitella suuresti ja usein. Mutta hänestä on ollut paljon apua koska sulhaseni on aikaansaamaton ja minä taas inhoan puhua puhelimessa. Anoppi on soitellut kaikenmaailman juhlapaikkoja läpi ja ollut siis erittäin hyödyllinen. Hääpuvun valintaan osallistui valokuvien välityksellä innokkaasti ja kertoi järkeviä mielipiteitä ja yritti ajatella sulhasenkin kantilta sitä pukua.
Ehkä ärsyttävintä tähän mennessä on ollut se, että meillä oli hetken aikaa kiikarissa aivan ihana juhlapaikka, jonne suunnittelin hääni jo 15-vuotiaana. Ongelma siinä oli, että lasten olisi pitänyt lähteä sieltä kello 22 pois koska se on ravintola. Sulhaseni sisko perheineen tulee Suomeen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen meidän häihin ja nyt tuntuu siltä että anoppi on ehkä enemmän kiinnostunut tästä tapahtumasta kuin meidän häistä itsessään. Nimittäin sekä sulhanen että anoppi olivat ihan sitä mieltä, ettei me voida ottaa sitä juhlapaikkaa, koska sulhasen siskon ja sen lasten täytyy saada juhlia tappiin asti! (Ei siis mitään realiteetteja, lyön vaikka vetoa että sen siskon kolmivuotias lapsi nukahtaa missä tahansa paikassa kymmeneen mennessä ja ne joutuu lähtemään pois!) Niin ja toinen syy sen paikan hylkäämiseen oli se että sulhasen mummo ei jaksaisi kävellä sinne portaita yläkertaan koska käyttää pyörätuolia jo. Mun äidille tämä ei edes ollut mikään ongelma vaan hyväksyi paikan, vaikka eräs meidän sukulaisista on neliraajahalvaantunut. Äiti sanoi että hänet voi kantaa ylös. Kun kysyin sulhaselta, eikö sen mummoa voi kantaa, vastasi jotain että “ei sitä voi kauheesti liikutella”. (Mun mielestä ei nyt kuulosta siltä että se jaksaisi sitten ylipäänsä tulla välttämättä…)
Oon tästä suoraan sanoen aika äreä sulhaselleni, mutta v*tuttaa että anopinkin pitää mennä tämän älyttömän kannan puolelle. Siis sulhaseni on äitinsä kanssa tosi läheinen ja tottakai anoppi on kaikessa AINA sulhaseni puolella, mutta KAIKKI maailmassa tietää, että häät on kuitenkin yleensä morsiamelle tärkeämpi tapahtuma kuin sulhaselle, ja mielestäni anoppikin voisi yrittää ajatella enemmän MUN kuin sulhasen siskon tai mummon tunteita. Edes KETTU tämän kerran!
Ärh.


Tilaa RSS-syöte
Anoppi osana hääjärjestelyjä
Yleinen hääkeskustelu
anoppi