Häätutka

Häätutka on Häämuistion ylläpitämä blogi. Päivitämme blogiin häihin ja Häämuistioon liittyviä kuulumisia.

Kirjassa Miehen oma kirja (Augustin, von Keisenberg, Zaschke; Tammi; 2010; s.123) sanotaan solmion sitomisesta seuraavaa:

“Solmion sitomiseksi on tarjolla yli 180 mahdollisuutta. Mutta vain yksi ratkaiseva sääntö: solmun on sovittava kaulukseen. Kapea kaulus vaatii pienen solmun, leveä kaulus sietää leveämmän ja korkeamman solmun. Tee valinta samaan tapaan kuin housuja ja kenkiä yhdistellessä: kapea lahje-kapea kenkä, leveä lahje-leveä kenkä. Solmion valinnassa ei periatteessa pysty tekemään pahoja virheitä, kunhan pysyy kohtuudessa. Hillitty, tumma kravatti sopii useimpiin tilanteisiin. Voimakkaat kuviot ja kirkuvat värit sen sijaan ovat hankalia, mutta nekin ovat viime kädessä makuasia. Nyrkkisääntönä voi pitää, että itse kunkin herättämän vaikutelman kannalta on ratkaisevaa karisma, eikä räikeys. Solmiot ovat yleensä 145 cm pitkiä. Jos olet yli 175 cm pitkä, valitse 155 cm pitkä solmio. Jos sinulla on mittaa selvästi yli 190 cm, kaupoissa on myös erikoispitkiä solmioita. Tärkeää on, että kravatti päättyy aina vyön soljen (tai housunkauluksen) korkeudelle.”

Kaksi miesten juhlapukeutumisessa yleisimmin käytettyä solmua ovat englantilainen solmu (Four In Hand) ja ranskalainen solmu (Half Windsor). Englantilainen kravattisolmu on kapea, kun taas ranskalainen on leveämpi. Näiden kahden klassikon lisäksi ohessa on esitettynä vielä Full Windsor ja Prat Knot, mitä näkee juhlissa aina silloin tällöin herrojen kaulassa. Full Windsor on solmuista kaikkein korkein ja levein ja vaatii siis hieman leveäkauluksisemman paidan.

Four in Hand

solmio1

Four in Hand Youtubessa

Half Windsor

solmio2

Half Windsor Youtubessa

Full Windsor

solmio3

Full Windsor Youtubessa

Pratt Knot

solmio4

Pratt Knot Youtubessa

Kuvien lähteet:
http://kravattisolmu.blogspot.com ja http://www.tieguide.com

14.09 09:10 karhari

Kiitos! Näille on käyttöä!

14.09 18:54 tilli13

Kraka kaulaan ja kokeilemaan.

05.11 13:27 anonyymi

Kiitos! Täyden windsorin laitoin

Tällä hääseinällä

Tilaa RSS-syöte

Uusi tuttavuus: Wedding Service Finland - Kortit 100% suomalaista laatutyötä!

23.04 14:49
1 kommentti: 25.04 13:36

Hullu häärumpali ottaa shown haltuun

18.04 13:31

Kepponen&Kosinta

02.04 14:55

Awww

26.02 17:04
1 kommentti: 26.02 23:01

Trash the ... Suit?

23.02 14:10

Wanha paperinukkemorsiuspari

23.02 13:58

Puisia kakkukoristeita ja pelastuksen tarpeessa olevia helmiä

07.02 17:05
2 kommenttia, viimeisin: 07.02 22:04

Tulevia tanssikursseja

31.01 19:03
1 kommentti: 03.02 14:33

Yllätyskilpailun voittaja

31.01 15:08
9 kommenttia, viimeisin: 01.02 12:47

Viime viikon voittajat

24.01 12:11
5 kommenttia, viimeisin: 25.01 00:10

Huomenlahjakuvauksen Studio Coolpooliin voitti...

20.01 19:58
15 kommenttia, viimeisin: 31.01 09:14

Toinen Joulu: Torstain voittaja

19.01 15:04
5 kommenttia, viimeisin: 20.01 19:59

Toinen Joulu: Keskiviikon voittaja

18.01 15:01
4 kommenttia, viimeisin: 18.01 17:10

Toinen Joulu: Tiistain voittaja

17.01 13:47
3 kommenttia, viimeisin: 17.01 23:09

Tämän viikon teema: Toinen Joulu!

16.01 15:48
4 kommenttia, viimeisin: 18.01 17:11

Baby, baby, baby

13.01 18:37
3 kommenttia, viimeisin: 15.01 19:23

Ensi viikon teema: Toinen Joulu!

12.01 17:14
2 kommenttia, viimeisin: 12.01 22:21

Vielä ehtii osallistua kilpailuihin!

30.12 17:46

Lopunaikojen kihlakuvaus

28.12 13:35
3 kommenttia, viimeisin: 29.12 12:03

Bestmanin lahja - Häämuistion valinnat

19.12 22:27
4 kommenttia, viimeisin: 20.12 23:13

Inspiraatiota Liisa Ihmemaassa -kuvauksista

17.12 22:22
7 kommenttia, viimeisin: 18.01 14:51

Boolilaskuri lisätty

13.12 17:11
9 kommenttia, viimeisin: 18.01 15:11

Alkuvuoden 2012 häätapahtumat

07.12 17:07
10 kommenttia, viimeisin: 22.01 01:43

Upea häätaltiointi

04.12 14:29
5 kommenttia, viimeisin: 09.12 16:05

Tetris-kutsukortit

01.12 17:22
2 kommenttia, viimeisin: 18.01 02:29

Lauluyhtye Ambitus Turun Taidekappelissa

01.12 00:03
2 kommenttia, viimeisin: 02.12 15:56

200 rikki, isoja saippuakuplia ja muuta päivitystä

30.11 20:53
1 kommentti: 18.01 14:55

Suunnittelutyökalun päivitystä

23.11 13:30
2 kommenttia, viimeisin: 25.11 20:29

Häämuistion ja Coolpoolin yhteistyö jatkuu: Huomenlahjakisa!

14.11 19:27

Hääpuvun seikkailuja häiden jälkeen

07.11 17:47
5 kommenttia, viimeisin: 18.01 20:50

Yllätyskilpailu

01.11 15:28
18 kommenttia, viimeisin: 20.01 13:06

Hunajakisa 2

25.10 19:24
2 kommenttia, viimeisin: 11.01 15:06

Suku- / suhdekaavio hääparista vieraille

23.10 17:59
1 kommentti: 17.01 22:10

Häämuistion ja Mr Coolpoolin yhteistyö jatkuu pian

21.10 12:09

Hunajakisa 1

16.10 23:40
40 kommenttia, viimeisin: 31.12 01:18

Häähunaja

10.10 18:39
6 kommenttia, viimeisin: 19.01 22:39

Kravattisolmut

10.09 19:31
7 kommenttia, viimeisin: 05.11 13:27

Tee oma morsiuspuku alle kympillä!

09.09 12:54
9 kommenttia, viimeisin: 27.11 17:56

Häämuistio.fi sivusto on uudistunut syksyksi 2011

06.09 15:20

Hyvät hääalan yritykset!

31.08 15:34

Häät sulhasen tapaan Suomi etsii hääpareja!

08.08 14:51
1 kommentti: 08.09 18:39

Onnea Tuomas ja Ankku tänään 6.8.2011!

06.08 10:39
6 kommenttia, viimeisin: 08.09 18:34

Osallistu Neljät häät ohjelmaan ja saat matkalahjakortin!

05.07 13:38
6 kommenttia, viimeisin: 08.09 18:40

Kuvia Charlenen ja Albertin häistä

04.07 17:40
8 kommenttia, viimeisin: 08.09 18:35

Albertin ja Charlenen häiden seuraaminen

01.07 15:02
6 kommenttia, viimeisin: 14.07 15:01

Huomenlahjakuvauksen voittaja

28.06 06:33
8 kommenttia, viimeisin: 16.09 14:08

Voita häämatka / Hyvää juhannusta!

23.06 19:33

Yhteisvihkiminen 11.11.2011 Kallaveden seurakunnassa

15.06 15:45
1 kommentti: 08.09 18:43

Hauska idea hääkutsuksi: taskuliina!

06.06 22:01
6 kommenttia, viimeisin: 16.07 04:21

Häämuistion kilpailu: voita huomenlahjakuvaus Studio Coolpooliin!

23.05 14:00

Häät sulhasen tapaan

15.05 21:01
5 kommenttia, viimeisin: 24.07 02:52

Häämuistion hääseinät avattu!

14.05 11:12

Tulevia tanssikursseja

10.05 12:37
3 kommenttia, viimeisin: 08.05 14:24

Ennakkovaraus Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoihin

01.05 19:16
2 kommenttia, viimeisin: 16.07 04:17

Kuninkaallisten häiden seuraaminen

29.04 17:41
1 kommentti: 09.07 10:24

Englannin kuninkaalliset häät

28.04 19:00
14 kommenttia, viimeisin: 03.11 14:55

haamuistio

Ilmoituksia

Hääseinien uusia aiheita

Tilaa RSS-syöte

Näytä kaikki aiheet (1203 kirjoitusta)

Viimeksi kommentoidut

Artikkeleita

Häämuistion