Tänään keskiviikkona Kiinteistökuningatar Kaisa Liv klo: 21.00.
Tero Paloniemi kirjoittaa telkku.comissa näin:
On kiinteistökuningatar Kaisa Liskin suuri päivä. Sarjan viimeisessä osassa Kaisa saa vihdoin Kimmonsa hulppeissa häissä Vanajanlinnassa. Mutta ensin Kimmon on selvittävä kavereidensa saaressa järjestämistä polttareista.
– Jännittää ihan hirveästi. Olen ollut paniikissa viimeiset kaksi viikkoa, Kimmo tunnustaa bestmanille. Kaisaa huolettaa, missä kunnossa mies kotiutuu, sillä edessä on heidän molempien elämänsä suurin päivä.
Varsinaisena hääpäivänä Kaisan tytär Amanda liikuttuu nähdessään äitinsä hääpuvun, mutta järkytykseltäkään ei vältytä. Äidin teinimeininki ei uppoa tyttäreen.
– Amanda on aina niin kova arvostelemaan. Oikeastaan osa tästä ilosta on nähdä Amandan naama, kun vähän prinsessoin, Kaisa tunnustaa pilke silmäkulmassa. Kaisan poika saattaa äitinsä alttarille. On kaunis kesäpäivä, eikä Kaisa voisi hääpäivältään enempää toivoa.
– Nyt on oikeasti juhlat edessä, sillä olen saanut vierelleni maailman rakkaimman ihmisen. Ei tästä mikään arki ala, tästä alkavat juhlat! Oman ohjelmansa lisäksi Kaisa nähdään tänään myös Neljän tähden illallisessa, jossa hän tunnustaa olevansa stressiemäntä, joka ei kelpuuta lautasilleen purkkiruokia. Niinpä Kaisa tarjoaa vierailleen härän sisäfileetä ja liekitettyjä lettuja. Illan ohjelmasta vastaavat Kaisan karvattomat sfinksi-kissat.

kuva: telkku.com

30.11 22:40
30.11 23:02
Tilaa RSS-syöte
Kiinteistö-Kaisan häälook järkyttää
Yleinen hääkeskustelu
tvkaisaliskihäät