En olisi uskonut, että löydän ensimmäisellä sovituskierroksella itselle sen täydellisen puvun.
Kävin maanantaina serkkuni kanssa kahdessa Helsingin morsiuspukuliikkeessä. Ensimmäiseen saavuimme klo 10.30.
Saimme ystävällisen vastaanoton, lyhyen infon jälkeen saimme rauhassa katsella pukuvalikoimaa ja ottaa esille sellaisia, joita voisi sovittaa. Pukuja kertyi usea. Näistä sitten lähdettiin kokeilemaan.
Ammattimaisen avustajan avulla aloitimme kaikista yksinkertaisimmasta, ei kimalluksia, perus a-linjainen. Tämä vaikutti jotenkin hieman liian mitäänsanomattomalta. Seuraavana oli päinvastainen.. Toiveitani vastaava a-linjainen, pitsiä, kimallusta, selässä nyöritys. Kaikki. Puku oli upea.
Sovittelua jatkettiin kunnes kaikki valitut oli käyty läpi. Kuvattaviksi näistä päätyi vain muutama.
Lähdimme tästä liikkeestä vielä tyhjin käsin, mutta asioihin oli tullut paljon enemmän selkeyttä.
Lähdin alunperin siis etsimään yksinkertaista a-linjaista mallia, jossa voisi hieman olla pitsiä ja vähän kimallusta. Mutta nyt olin jo todennut, että tuo a-linjainen ei ole omalle vartalolle sopivin, vaan paremmin päälleni sopi merenneito malli.
Joten lyhyen lounastauon jälkeen suuntasimme seuraavaan liikkeeseen.
Täällä valitsimme jo enemmän merenneitomallisia mekkoja, joukossa oli kuitenkin myös a-linjaisia.
Vihdoinkin tulimme viimeisen puvun kohdalle. Olin nähnyt kuvan tuosta mekosta liikkeen ikkunassa. Myyjä ilmoitti, että tämä on viimeinen kappale, poistuva malli. Puku vaikutti hieman, että ei ole oman mielen mukainen, mutta sovitimme kuitenkin.
Puku on merenneitomallinen, ei kuitenkaan liian pitkälle tiukka. Ainoa mikä tuossa puvussa sai miettimään, oli kaulus. Myyjä ilmoitti, että kyseinen kaulus voidaan poistaa, muut ovat tehneet samaa. Halusin ehdottomasti nähdä puvun vielä ilman tuota kaulusta, ja nostin sen pois. Ja niin.. Se oli siinä. Ihastuin pukuun ensi silmäyksellä. <3
Nyt hääjärjestelyt ovat siis jälleen yhden askeleen lähempänä valmista. Seuraavaksi pitää järjestää kaveri kuvaamaan hääjuhla :)
25.08 12:22
09.09 23:57
Tilaa RSS-syöte
The Puku
Pukeutuminen