Koitan pitää kirjoitusintoani yllä, joten jospa nyt jakaisin tarkemman tarinan aiemmassa postauksessa mainitsemistani juhlapaikkavastoinkäymisistä. Ihanaa tosiaan kun tällekin jutulle voi nyt jo hymyillä! :)

Olen luonteeltani krooninen myöhästelijä. Eikä tämä koske siis pelkästään ajoissa paikalle tulemista vaan myös erinäisten asioiden hoitamista. Ei niin että jättäisin hommat hoitamatta; hoidan kaiken kyllä aina vähintäänkin lähes ajallaan, mutta jostain syystä (??) sillä on tapana jäädä niinsanotusti viime tinkaan.

Koka tunnen itseni, päätin kihlautumisemme jälkeen että tärkeät hääjutut (varaukset, ym.) hoidetaan sitten oikeasti ajoissa! Ja yli vuosi ennen häitä meillä olikin jo kirkko varattuna, pari mahdollista ja ihanaa juhlapaikkaa alustavasti varattuna, ruokapuoli paikkojen puolesta hyvällä mallilla ja näinpoispäin. Kunnes nyt syksyllä tipahti pommi: meidän suosikkihääpaikkaan (ihana kartano meren rannalla, iso piha, rantasauna jne.) oli tapahtunut tuplabuukkaus siten että meidän varaus vain peruttiin ilmoituksen kera, ei siis annettu mitään mahdollisuuksia edes keskustella asiasta. Ja toinen suosikkipaikoista oli vähän aikaisemmin osoittautunut kutsuttavalle väkimäärälle liian pieneksi. Hiukkasen meinasi stressitasot nousta tuossa vaiheessa, ja näin jälkikäteen ajatellen taisin olla tuosta tuplabuukkausasiasta sen verran “shokissa” etten oikeasti edes älynnyt miettiä oikeuksiemme puolesta taistelemista.

Nooh, onneksi sulhoni osasi suhtautua asiaan oikeanlaisella asenteella. Olin kaiken muun lisäksi vielä kaatunut pyörällä samana päivänä ja loukannut pahasti mm. polveni (kyllä, käytän kypärää – onneksi). Kotiin päästyäni, huonot uutiset kerrottuani ja itkua tihrustaessani sain ison halauksen kera parhaat mahdolliset lohdutuksen sanat: “Mutta hei, mieti miten hyvä tuuri ettei sulle käyny siinä kaatuessa tuon pahemmin, muuten meille ei ois välttämättä edes tullut mitään häitä ens kesänä. Eikä sillä juhlapaikalla nyt niin suurta merkitystä ole, kunhan mää vaan pääsen sun kanssa naimisiin.” Eikä noiden sanojen jälkeen kyllä juhlapaikalla tuntunutkaan enää olevan niin suurta merkitystä. :)

Ja oli meillä vielä yksi paikka ollut harkinnan alla. Tästä paikasta oltiin kuitenkin jo ajatuksissa luovuttu koska se oli osoittautunut monessa mielessä tosi hankalaksi; ruokailun järjestäminen juhlatilaan vaikutti erään catering-firman mukaan mahdottomuudelta, tuoleja ja pöytiä ei ollut aivan tarpeeksi, vessat on ihan eri rakennuksessa, tilaan mentäisiin (loivahkoa) luiskaa pitkin joka olisi luultavasti hyvin hankala huonojalkaisia isovanhempiamme ajatellen, jne. Mutta koska tilanne oli mikä oli, aloimme miettiä asiaa uudelleen ja pohtia jos vaikka saisimme jostakin hommatua muutamia pyörätuoleja joilla vois kärrätä ne vanhukset sitä pahuksen luiskaa ylös. :D Kunnes siis totesimme että ehkä on helpointa vain vaihtaa päivää. Niinkuin siis olikin! Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Uusi juhlapaikkamme eli Lumijoen nuorisoseurantalo on monessa mielessä (lähes) täydellinen meille; se sijaitsee vain 800m päässä vihkikirkostamme eli Lumijoen ihanasta piparkakkukirkosta, sieltä löytyy kunnolliset keittiötilat, tilat ruokien esillepanoa varten, eteistilat, iso sali, näyttämö jne. Myös pihapiiri on kesällä kaunis, ja itse rakennus on myös ulkoisesti todella kovasti meidän molempien mieleen (1800-luvulla rakennettu, kunnostettu, kaunis, punainen ja todella maalaishenkinen puurakennus). Ainoana miinuksenahan tässä paikassa on se ettei vieressä ole merenrantaa. Olin nimittäin ehtinyt jo hekumoimaan ajatuksella upeasta auringonlaskusta, meren rannalla otetuista juhlakuvista, rantasaunasta jne. Saunasta siis ihan ajatuksen tasolla muutenkin, enhän minä sinne olisi kuitenkaan illan aikana mennyt kampausta ja meikkejä sotkemaan. :D

Mutta nyt voimme siis huokaista helpotuksesta: kirkko varattu, juhlapaikka varattu, vihkipappi mahdollisesti selvillä, ruokapuolikin on kivasti hoidossa (tarjoukset saatu muutamista hyvältä vaikuttavista paikoista). Tärkeitä ajoissa varattavia asioita ovat enää valokuvaaja, kimppujen sidonta (ja muut mahdolliset kukkakoristeet) ja kampaaja- ja meikkiajat. Vai unohtuiko vielä jotakin?

Valokuvaajan saaminen taitaakin olla se seuraava suuri missio. Pitää varmaan laittaa itselleen joku deadline mihin mennessä asia pitää olla hoidettuna ettei vaan jää vahingossa roikkumaan… :) Jonkun verran olenkin jo kuvaajaa kysellyt, mutta monet ovat olleet varattuja jo kuulemma viime kesästä lähtien. Ja juuri sinä meidän uutena hääpäivänä. Huoh.

Mikä ihme siinä oikein on että niin kauhean monen on pakko mennä samana päivänä naimisiin??! :)