Dokumentaarinen hääkuvaus

Dokumentaarisessa hääkuvauksessa ammattivalokuvaaja on läsnä myöhään iltaan asti hääpäivänä, sopimuksen mukaan usein 7-12 tuntia. Ulkopuolinen kuvaaja pystyy keskittymään pelkästään kuvaamiseen. Näin saadaan talteen myös odottamattomat tilanteet ja sattumukset.

Usein paikalla on kaksi valokuvaajaa: toinen seuraa morsianta ja toinen sulhasta. Kahdella kuvaajalla on mahdollista tallentaa juhlien tunnelmaa eri näkökulmista. Ammattitaitoiset valokuvaajat osaavat soluttautua hääyleisön joukkoon aiheuttamatta sen suurempaa hämminkiä.

Ennen juhlia on suunnittelupalaveri, jossa sovitaan millaisia asioita halutaan kuvata. Hyvä aika suunnittelupalaverille on noin kuukausi ennen juhlia, jolloin hääparin aikataulut alkavat olla selvillä. Palaverissa kannattaa varata oma aikansa mm. ryhmäkuville ja hääparin kuvaamiselle miljöössä.

Kuvat meikkauksesta, morsiusparin puvuista ja pienimmistäkin yksityiskohdista ovat muistamisen arvoisia. Niiden eteen on nähty kuitenkin paljon vaivaa. Vihkipotretti otetaan joko studiossa tai miljöössä.

Dokumentaarinen kuvaus tuottaa selkeän kokonaisuuden, jota seuraamalla hääpari voi elää päivän myöhemmin uudelleen. Olennaista on, että pienet yksityiskohdat sulautuvat aikajärjestyksessä kokonaisuuteen.

Kuvia otetaan paljon, jopa 1000–2000 kappaletta, joista valokuvaaja valitsee ja käsittelee 250–500 parasta kuvaa. Kuvat saa yleensä cd:llä tai kansiin painettuna, sekä nykyään usein myös web-galleriana. Web-gallerian kautta myös häävieraat voivat juhlien jälkeen helposti nauttia kuvista.

Dokumentaarisen kuvauksen hinta vaihtelee tuhannen euron molemmin puolin. Kuvaaja kannattaa valita jo hyvissä ajoin, mieluiten 9-12 kuukautta ennen häitä.

Kirjaudu sisään ja löydä parhaat häävalokuvaajat alueeltasi!

Uusimmat keskustelut

Polttarit

Tuska ja ahdistus

Hääpaikalla käyty..

48 päivää, odottavan aika on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin pitkä:)

Tästä se alkaa :)

Pitopalvelu peruutti

Tanssikurssista suoriuduttu :)

töksähdys

Kuulumisia

50 päivää ja stressikerroinn about 100

Tilaa RSS-syöte

Viimeksi kommentoidut

Häät on peruttu

Polttarit

Tuska ja ahdistus

ilouutisia!

Bändi ongelmia

Pitopalvelu peruutti

Tästä se alkaa :)

Tanssikurssista suoriuduttu :)

Kuulumisia

Kampausmietteitä